Ystävien tyttö/poikaystävät

Olen pohdiskellut sekä yksin, että parin ystäväni kanssa, onko kukaan koskaan tarpeeksi hyvä poika/tyttöystävä omalle ystävälle. Luulenpa, että ei. Ainakaan aluksi. Sillä seurusteleminen muuttaa ystävyyttä. Aina ei edes huomattavan paljoa, mutta silti.

Itse tunnen ystävieni kullanmuruja loppujen lopuksi hyvin huonosti. Facebookin välityksellä lähinnä ja ystävieni omien juttujen perusteella, mikä tietysti on kovin puolueellista. Olenhan minä toki heitä tavannutkin, mutta en tunne heitä juuri lainkaan..

Sellaiset ystävät, joita olen tuntenut lapsesta asti, tai ainakin ennen heidän pariutumistaan, ovat kinkkinen juttu. Vaikka he eivät pohjimmiltaan ihmisinä muutu miksikään seurustelemaan alettuaan, jokin heissä muuttuu kuitenkin. Se on ihan väistämätöntä. Ja ymmärtäähän sen.  Onhan oman kullan löytäminen kaikin puolin ihana asia! Se vain tuntuu vähän ikävältä näin seurustelemattoman näkökulmasta.

Seurustelun alkuhuuma on sitä ärsyttävintä aikaa, joka onneksi menee pian ohi. Puhelin piippaa tekstiviestin merkkiääntä kymmenen sekunnin välein, ja toiselle puhelimeen puhuessa ääni muuttuu täysin erilaiseksi. Niissä tapauksissa joskus mietin, että en itse ikinä halua lässyttää puhelimeen kuin pikkulapselle – etenkään, jos langan toisessa päässä on poikaystäväni. Se kuulostaa ihan kamalalta, ja tunnen kamalaa myötähäpeää näitä poloisia kohtaan. Thank, God, se kuitenkin on ohimenevää! Kuunnellessani taannoin tuota edellä mainittua puhelimeen lässytystä järkyttävää örinä/räminämusiikkia kuuntelevan ystäväni suusta, ajattelin, että kyllä rakkauden pitää sitten olla ihmeellinen asia, kun saa pään noin sekaisin.

Tämän vaiheen jälkeen alkaa onneksi tasaisempi vaihe, johon kuuluu hyvin useissa tapauksissa uudesta poika/tyttöystävästä jatkuva puhuminen.  Oli puhe sitten kalliokiipeilystä tai höyryvetureista, uudesta rakkaasta tulee aina jokin juttu mieleen, joka pitää ehdottomasti kertoa ääneen. Se on ihmeellistä. Ja rasittavaa. Olenkin erään sinkkuystäväni kanssa tehnyt sopimuksen, että mikäli meissä kummassakaan alkaa tällaisia oireita koskaan esiintyä, toinen huomauttaa heti. Tietysti on mukava kuulla juttuja kaverin rakkaudenkohteesta, mutta liika on liikaa. Niin se vain on.

On myös heitä, jotka eivät koskaan ikinä milloinkaan sanallakaan puhu sydänkäpysestään. Syytä moiseen en osaa sanoa. Olen vain huomannut näitäkin olevan. Nyt, kun tarkemmin alan miettiä, minulla on pari kaveria, joiden poikaystävien nimiä en edes tiedä. Olen joskus sivulauseessa kuullut, että ”Lähdemme juhannuksena Lappiin, sillä poikaystäväni veli asuu siellä”. Siihen mennessä en edes tiennyt kaverillani olevan poikaystävää. No, jos joku haluaa pitää sen asian omana tietonaan, asia ei minulle sen enempää kuulu.

Se, mikä ihmisissä vetää toisiaan puoleensa on mysteeri. Useamman ystäväni kohdalla minun on pitänyt todeta, että enpä olisi uskonut hänen valitsevan sellaista kumppania. Ja aluksi pari onkin tuntunut kerta kaikkiaan epäsopivalta. Ajan kuluessa ajatukseen kuitenkin tottuu, eikä parin erilaisuus tunnu enää niin ihmeelliseltä. Mietin vain, että mikä saa kaksi täysin erilaista ihmistä kiinnostumaan toisistaan? Siihen ei taida edes vastausta olla.

Ihmiset ovat tietysti erilaisia ja heissä näkyy asiat eri tavalla. Eikä seurustelu muuta kaikkia samalla tavalla. Toivoisin vain, että seurustelemaan alkavat ihmiset eivät unohtaisi ystäviään, ja kaiken sen rakkaushuuman keskellä löytäisivät silloin tällöin vähän aikaa myös vanhoille ystävilleen.

Ja nyt rukoilen, ettei kukaan seurusteleva henkilö loukkaantunut tästä kirjoituksesta. Rakkaus on ihana asia ja toivon kaikkien löytävän itselleen sen sopivimman ja lutusimman mussukan kainaloonsa. Tämä on vain kateellisen juhannusheilattoman sinkkutytön katkeraa höpinää.

Hyvää loppujuhannusta kaikille!

Ps. Toivotaan, että juhannustaiat toimivat tällä kertaa ;)

Festarit

Iltaa, armon lukijat (joita muutama jo käy)!

Palasin juuri Seinäjoelta, Provinssirockista. Festarithan ovat yleisesti ottaen rakkaudenjuhlaa, ja tätä blogia ajatellen poimin muutamia teemaan sopivia sattumuksia viikonlopulta:

Majoituimme ystäväni kanssa viime vuoden tapaan koululle lähelle festarialuetta. Toisella puolellani nukkui kaveriporukka, joista lähimpänä minua pariskunta. Yöllä, kun porukka palasi nukkumaan, oli heillä hieman epäselvyyttä siitä, missä kenenkin paikka oli ja ilmeisesti patjojakin oli liian vähän nukkujiin nähden. Tätä pulmaa selviteltiin hetki, kunnes tämän vieressäni nukkuvan pariskunnan miesosapuoli totesi: ”Hei, me voidaan kyllä Anskun kans olla päällekkäin!” OMG! Muu porukka tuntui olevan tyytyväinen ratkaisuun ja pian kaikki jo kuorsasivat.

Toinen ja ehkä hitusen romanttisempi juttu sattui, kun olimme kävelemässä festarialueella. Meitä vastaan käveli pariskunta, jolla oli selvästi hieman riitaa. Tyttö oli ilmeisesti suivaantunut jostain. Poika juoksi perässä ja saadessaan tyttöystävänsä kiinni, hän sanoi: ”Et viittis olla tommonen. Tosta voi saada vaikka sydänlihastulehduksen.” (Ainakin haluan uskoa, että se oli romanttinen ele.)

Odottelimme sunnuntaina Jukka Pojan keikan alkua ja edessämme seisoi neljä laittautunutta ja liian lyhyissä shortseissa olevaa pimatsua, joista yksi puhui puhelimeen ja kyseli kovasti, että missä olette ja koska tulette. Puhelu päättyi ja tyttö kertoi kavereilleen, että toiset olivat vielä leirintäalueella. ”Mikä niitä siellä oikein kiehtoo?” toinen tyttö ihmetteli. ”Miehet.” vastasi kolmas varmasti.

Pareja oli kerta kaikkiaan joka lähtöön! Ja oli jotenkin ihana huomata, että he jotenkin ulkoisesti useimmissa tapauksissa sopivat yhteen. Oli goottia ja hippiä ja hopparia. Yksi hellyttävimmistä pareista oli kuitenkin pari, jonka kummallakin puoliskolla oli yllään farkkutakki, johon oli ommeltu julmetunmoinen määrä bändien logoja! Oli Metallicaa, Iron Maidenia ja vaikka mitä! Itse henkilökohtaisesti vihaan bändipaitoja, mutta tämä pari oli erisöpö!

Ilmeisesti yksinolioitakin oli joku muistanut, sillä valehtelematta joka toisella oli kaulassa fritsuja ja huulipunan jälkiä niitäkin enemmän. Jestas.

Oli myös kiva huomata, että esim. viime vuoteen verrattuna samaa sukupuolta olevat parit olivat enemmän esillä. Heitä oli enemmän, ja he olivat avoimesti pariskuntia. Huraa! Ilkuisen tasa-arvon puolestapuhujan oli ilo huomata tällainenkin asia :)

Luin juuri Facebookista Provinssirockin sivuilta tarinoita, miten festarikävijät olivat löytäneet tulevia aviopuolisoitaan Provinssirockista vuosien saatossa. Tarinat olivat aika ihania ja tuntuu uskomattomalta, että sellaisesta paikasta voi löytää elämänsä rakkauden. Luulen, että minulle sopivaa, ei löytyisi festareilta, mutta eiköhän ensi vuonna mennä taas katsomaan, mitä löytyy.

Ainiin, ja vaikka festariheilaa ei saatu, kondomit saimme kuitenkin! ”Hyvällä hoidolla on hintansa” lukee Tehyn tarjoamien kondomien päällä. Kerrassaan niin hyvin keksitty teksti, että piti oikein mainostaa! Vaikka muutama vuosi sitten Ruisrockissa jaettu "Pane parastasi" -kortsu oli mielestäni kivempi! :)